|
|
 |
TepaStella–tuotteet ovat iloisia, hauskoja ja yksilöllisiä taidekäsitöitä. Kuvat valmistuvat pääasiassa akvarelleina tai kangasta maalaten ja painaen. Tuotteissa seikkailevat useimmiten eläinhahmot; laulavat puput, kokkaavat koirat, laskettelevat hiiret.
Luonto onkin tärkeä osa tekijän elämää ja TepaStella– tuotteiden tavoitteena on välittää iloa ja hyvää mieltä metsän kätköistä ja meren rannoilta.
”Tepa” Terttu Hartikainen
Olen syntynyt v.1969 Rautavaaralla. Ylioppilaaksi valmistuin v. 1988, jonka jälkeen kävin kuvataidelinjan Nurmeksen kansanopistossa. Vaatetusalan artenomiksi valmistuin Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta v. 1994. Suoritin taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot v.1998-1999 Lahden Muotoiluinstituutissa, jonka jälkeen tuotteiden valmistuksen ohessa opetin mm. Taidetalo Pessissä, Vantaan Kuvataidekoulussa, Uudenmaan sekä Helsingin käsi- ja taideteollisuusyhdistyksellä v. 2004 saakka.
Tuotteiden valmistus alkoi jo artenomiksi valmistumisen jälkeen, toiminimen perustin v. 2001. Tuotteiden myyntiä varten olin mukana perustamassa käsityöläisten osuuskunta Kraftia v.2000 ja v.2003 on perustettu kahden käsityöläisen putiikki Triibu.
Rakkain harrastus (jos maalaaminen lasketaan työksi) on ulkona liikkuminen: talven ehdoton juttu on hiihtäminen ja matkakohteiksi valitaan paikkoja, missä pääsee patikoimaan vuorille
Suurta hupia järjestävät kissasisarukset Onni ja Armas, jotka tykkäävät seurailla tuotteiden valmistumista ja pitävät huolen käsityöläisen lepotauoista vaatimalla leikkiä ja rapsutusta.
|
|
 |
|
|
|
|
|